Hei!
Ohita halutessasi tekstit. Monet ovat näin kesän aikaan ilmoittaneet lopettamisesta, tai postauksen harventamisesta/keventämisestä. Oma postaustahtini pysynee toistaiseksi melko samana, paitsi että joinan viikkoina ei mahdollisesti tule postausta kun olen esimerkiksi ulkomailla, tai sukulaisten kanssa. Harkitsen kyllä nuken ottamista mukaan jonnekin, mutta siitä myöhemmin enemmän.
Mietin että voisin kesällä postata noin kolmanneksen hieman kevyempiä postauksia joissa olisi vähemmän kuvia, kolmanneksen normaaleja, ja kolmanneksen (mahdollisesti pitkiä) kuvatarinoita. Mitä ajatelette tästä?
Nyt olen taas puhunut liikaa, mutta mainittakoon silti vielä, että trampoliini-shootin kuvasin eilen, ja tällä kertaa peruukki on tahallisesti hieman sotkussa, koska trampoliinillahan se tukka nousee aina pystyyn c: Toivon ettei se haittaa teitä.
Nyt aivan SUUNNATON anteeksipyyntö ja kiitos heille jotka tämän tappavan tylsän ja pitkän höpötykseni jaksoivat lukea👌💕
Shoot: Trampoline
Musiikki päälle ^^
(alkumusiikki)
(alkumusiikki)
I came to dance, dance, dance, dance. I hit the floor
Cause that's my, plans, plans, plans, plans.
I'm wearing all my favorite brands, brands, brands, brands.
Give me some space for both my hands, hands, hands, hands.
Yeah, yeah
Cause it goes on and on and on
And it goes on and on and on
-
I throw my hands up in the air sometimes.
Saying AYO.
Gotta let go.
I wanna celebrate and live my life.
Saying AYO.
Baby, let's go.
Cause we gon' rock this town.
We gon' go all night.
We gon' light it up.
Like it's dynamite.
Cause I told you once.
Now I told you twice.
We gon' light it up.
Like it's dynamite.
ihana trampoliini shootti! Kuvat olivat tosi realistisia ja näytti, että nukke oikeasti hyppisi trampoliinilla! <3
VastaaPoistawww.dollmacarons.blogspot.fi
Kiitos c:
PoistaAivan ihana shootti <3
VastaaPoistaKiitos <3
Poista