Hei! ^-^ Puheripulia tiedossa, joten ohita halutessasi tekstit.
Moi taas, ja anteeksi myös siitä että en ole kerinnyt postaamaan. Tällä kertaa (ihme kyllä), ei syy ole kokonaan minun; sää on ollut aika surkea. Lisäksi minun on pitänyt siivota johon kuluikin kuukausi (vielä seinät jäljellä), mutta nyt uusi järjestys on valmis. ^^' Olen myös aloittanut yläkoulun, joka vie oman aikansa.
Tässä postauksessa on blogien kuvakilpailuihin osallistuvia kuvia.
|
Palasin jonkin aikaa sitten Italiasta. Sielä kannoin mukanani LPS-Blytheä, jota kuvasin tosin vain kahdesti. Toisella kertaa pääsin peittämään tekemiseni turisteilta, ja toisella sain todistaa kun viereisen hotellihuoneen parvekkeelle hyppäsi nainen laulamaan ensin minua huomaamatta, jonka jälkeen hän käännähti ja katsoin minuun.. :D En halua levittää kännykällä kuvattuja markettinukkekuvia liikaa blogiini, joten tiivistin kuvat kahdeksi kollaasiksi.
Venetsia |
Rantakohde |
Nukkekauppa mutta suljettu! D: Lompakkoni kiittää. |
Sitten tämän päivän kuvat. Saavutin feikkaamisen korkean tason. Kuvasin "rantakuvia" käyttämättömäksi jääneessä hiekkalaatikossamme, ja koska hiekka oli sateen jäljiltä märkää, noudin vaaleaa hiekkaa kiveyksemme laattojen välistä xD Minulla oli kuvauksissa mukana myös talouspaperiarkki hiekkojen pyyhkimiseksi, mutta tuuli tempaisi sen metrien korkeuteen, heilutteli aikansa, ja laski sitten n. 10 metrin päähän pellolle. Näky oli hämmentävä, ja jätin paperin siihen kun en satoa halunnut tuhota.
Pääsemme kuviin, onko tämä mahdollista?
Shoot: Last moments of summer.
Kelaa kuvat hitaasti musiikin tahdissa alkusoiton jälkeen.
Osallistun tällä kuvalla tähän kisaan1 ^-^ |
Kiitos tämän kilpailun tekijälle kärsivällisyydestä osallistumiseni suhteen. Osallistun tällä kuvalla. |
Ihania kuvia!❤
VastaaPoistaMäkin oon joskus kuvannut hiekkalaatikolla.:'D
Ja kivoja kuvia tuolta matkalta.
Postaile taas pian!
Kiitos ihanasta kommentista ^-^ Voisihan sitä hiekkalaatikkokuvaamista kutsua luovaksi ideaksi (':
VastaaPoistaKiitos osallistumisesta^^ Todella ihania kuvia ja todella hyvä idea, miksiköhän en itse tuota keksinyt, kun minullakin (perheelläni) on käyttämätön hiekkalaatikko :D
VastaaPoistaOli mukava osallistua ^-^ Ei sitten muuta kuin hiekkalaatikolle ryömimään :DD
PoistaKävisitkö katsomassa kommenttisi blogissani, kun vastasin siihen:) Haluatko, että mainostan blogiasi postauksissani esim. Tämän kuukauden ajan, kun en huomannut, että osallistuit luontokuvakilpailuuni :) Voin kyllä panna blogisi myös blogini sivupalkkiin o (∩ ω ∩) o Voit itse päättää ^^ Anteeksi unohduksestani.....
VastaaPoistaKävisitkö katsomassa kommenttisi blogissani, kun vastasin siihen:) Haluatko, että mainostan blogiasi postauksissani esim. Tämän kuukauden ajan, kun en huomannut, että osallistuit luontokuvakilpailuuni :) Voin kyllä panna blogisi myös blogini sivupalkkiin o (∩ ω ∩) o Voit itse päättää ^^ Anteeksi unohduksestani.....
VastaaPoistaToooosi kivoja kuvia kaikki!♥
VastaaPoista101bigdreams.blogspot.com
Kiitos >w<
Poista