Sivut

sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

"Mun nenästäni puuttuu palanen"

Käykää osallistumassa give awayhyn! :3

Heipsankeikkaa teillekin! :3

Kuten ehkä arvasittekin, aijon perustella teille mikä on pitänyt minut poissa kameran varresta jonkin aikaa. Olin nimittäin viikon ajan kipeänä. Tänään sain kuitenkin raahattua itseni ulos kuvaamaan kahta shoottia. Tuloksena oli yksi kuvatarina. :'D

Kuvatessa Carrielle sattui pieni haaveri. D": Neiti kaatui kirjaimellisesti nenilleen ja nenästä lohkesi palanen. Näin jälkikäteen mietin miksen etsinyt palasta käsiini. Olin ensin kauhuissani. En nyt siis yritä mitenkään peittää sitä kuinka tumpelo joka tapauksessa olin kun annoin kalliin nuken kaatua kiveykselle, ja olen täysin tietoinen siitä kuinka tämä laskee jälleenmyyntiarvoa. Sain kuitenkin onnekseni huomata, että kun yritin ottaa tänne blogiin kuvaa siitä kuinka kamalalta nenä näyttää, en saanut sitä näkymään kuvissa. Huh. Toivotan kaikki halukkaat tervetulleiksi kertomaan kuinka tällaisille 12 v. pennuille ei saisi ostaa särkyviä nukkeja.

Nyt siis lyhyeen mustavalkoiseen kuvatarinaan.

Edellinen osa.
Ensimmäinen osa.

PicFic: Ansa

Carrie: "Miksi ihmeessä se kirja on piiloitettu tällaiseen pimeään metsään?" *kantaa mustaa nahkalaukkuaan* "Ja ne ohjeet vasta kummalliset olivat..."

"Ota kerä rautalankaa. Vahvinta mitä täältä löytyy."

"Kanna lukko mukanasi."

"Vielä paljon kestää sen täytyy."

"Avaimen tietysti tarvitset. Sitä vankemmin lukon vangitset."

"Myös arpakuutio jota heittää."

"Se kierrosten luvun näyttää."

"Joita itseensä täytyy köyttää."

"Kun se työ valmis on."

"Kertoo lukko lopun kohtalon."

"Avainta käännä..."
?: *naurua* "...ja vankeutesi myönnä."
*klik*

Carrie: "Siinä luki kyllä 'vapautesi'"

Carrie: *aavistaa pahaa*

Carrie: *kääntää avainta lukossa joka ei aukea*

Rautalanka takertuu maassa olevaan ulokkeeseen...

...ja tiukentaa otettaan Carrien ranteesta.

Carrie: "Apua!"

 Carrie: *pudottaa avaimen*

 Carrie: "Kuka sinä olet ja miksi teet tämän minulle?"

 ?: "Sillä ei liene merkitystä, mutta voin kertoa ettei kirje ollut siskoltasi. Se oli minulta."

?: "Oikeastaan melko huvittavaa että älyät vasta nyt..."

?: "...että oikeasti tämä oli ansa."

4 kommenttia:

  1. Miten jännittävä tarina! Odotan jo innolla että miten tää jatkuu ^^

    VastaaPoista
  2. Hyvä kuvatarina! Carrie on tosi söpö ja tykkään sun kirjoitustyylistä :3

    kissennuket.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :3 Kiva että kirjoitustyylinikin miellyttää ^-^

      Poista